Pogosta

Rytkönen

Ylitarkastaja Viljami Rytkönen ( Hermanni Nieminen )

Ylitarkastaja Viljami Rytkönen on täysiverinen Brysselin virkamies, joka on luonut uraa tuoreessa EU:n Elinkelpoisuusvirastossa VAPA:ssa ( Viability Agency of Peripheral Areas ). Uran aikaisemmat tarkastuskeikat ovat suuntautuneet lähinnä Italian ja Espanjan ongelmallisille alueilla, mutta kun VAPA kiinnostuu Suomen itärajalle sijoittuvista äärialueista, pesti osuu luontevasti Rytkösen tehtäväksi.

VAPA haluaa selvittää, kuinka elinkelpoista aluetta koko unionin itäisin nurkkaus on. Lisäksi virastossa herättää huolta Ilomantsissa taajaan esiintyvä viittaus nimeen “Pogosta”, jota ei lainkaan löydy karttatiedoista eikä EU:n virallisista tietokannoista. Virastossa epäillään vilunkia, joten Rytkönen saa tehtäväkseen selvittää myös salaisuudet Pogostan takana.

Ylitarkastaja Rytkönen lähetetään EU:n itäisimpään kolkkaan, jäämerellisen ilmaston ja alkukantaisen väestön armoille, yksinäisenä direktiivien tarkkailijana. Täysin ilman apuvoimia Rytkösen ei kuitenkaan tarvitse selviytyä; VAPA:n arsenaaliin lukeutuu huippumoderni keinoälyvirasto, A.I.A. eli Artifical Intelligence Agency, jonka supertietokoneiden käyttöliittymä kulkee näppärästi Rytkösen mukana tablettitietokoneeseen kätkettynä. Yhteisvoimin tämä aisapari suorittaa tehtävää kaukaisessa Ilomantsissa, ratkaisten Ilomantsin elinkelpoisuuden – ja kenties koko tulevaisuuden.

Sarjassa esiintyvä V.Rytkönen, keinoäly A.I.A. ja Elinkelpoisuusvirasto VAPA ovat toistaiseksi kuvitteellisia tahoja. Ei kuitenkaan liene perusteetonta otaksua, että eräänä kauniina talvipäivänä melko pian lähitulevaisuudessa, joku Rytkösen kaltainen virkamies todellisuudessakin saapuu tarkastamaan itäisen reuna-alueen elinkelpoisuutta… Aika näyttää!

Rytkösen arvioita ja muita mietteitä: