Omituista ”kukuntaa” yms
Olen julkaissut aiemmin tuloksia pitempiaikaisesta seurannastani ja muusta tutkimuksesta, miten täällä Pogostalla ihmisten omituisuus on vuosien saatossa syvenevä ominaisuus. Se ei vähällä hellittä. Osa porukasta on omituista ihan julkisesti ja näyttävät vielä nauttivan siitä.
Esimerkkejä on lukuisia, otan tähän yhden joka nousi mieleen joulun aikaan. Kaikkien muiden omituisten hankkeiden joukossa tällainen porukka, jonka noin tusina tuulipäätä muodostaa, ei herätä juurikaan huomiota tai sitten ei vaan välitetä. Jos ulkoa päin pääsee tarkkaamaan tätä toimintaa niin hullultahan se vaikuttaa.
Kyseessä on ”lauluyhtye” eli noin 10-12 hengen sakki, joka kokoontuu säännöllisesti rytmiharmoonisiin istuntoihin. Näissä harjoitetaan mm ”kukkumista” joka naamioidaan kuorolauluksi tai joksikin sen tapaiseksi. Koska laulun varjolla on vaikea esittää vielä mutkikkaampia salatieteellisiä ulostuloja, sama porukka muodosti viime vuonna ns ”musiikkiteatterin”.
Lauluyhtye on toiminut nimellä Lempo, mikä jo viittaa okkultismiin tai muuten vain heikkopäiseen repertuaariin. Musiikkiteatteri esiintyi nimellä Tempo. Säälittävän laajan yleisön paikkakunnalla saavuttaneet ”Söyt” on tietenkin punottu kasaan oveluudella, jonka selvittämiseen vaaditaan enemmän epämusikaalisuutta kuin allekirjoittanut omistaa, niinpä en paneudu tarkemmin tuon ”yhtyeen” tuotantoon. Sama käkikello on kukkunut kasaan mm Pogosta TV:n tunnusmusiikin.
Jouluinen esimerkkini on vuoden takainen ”joulukuunnelma”, jossa kaiketi seikkaillaan hyönteisten maailmassa, onhan tekeleen nimi Torakan joulu. Se on julkisesti kuultavissa Youtubessa, joka – kuten kaikki tietävät – ei rajoita millään tavalla vaarallisen huuhaan julkaisemista. Siitä vain itse kukin toteamaan karu todellisuus. Tällaista jälkeä kuukiven säteilyhaarukassa kelluminen saa aikaan ihmisen aivokuoressa, jo kohtuullisen lyhyessäkin ajassa saati sitten vuosikymmenten kuluessa, lisättynä populaatiovaikutuksilla yms.