Pogostan viimeinen jakso TV:ssä 29.12.

Ylitarkastaja Rytkösen seikkailut Ilomantsin tarkastustehtävissä saavuttavat täyttymyksensä neljännen eli viimeisen jaskon myötä. Tämä sarjan osa julkaistaan Alfa-TV:n kanavalla keskiviikkona 29.12. klo 19. Uusintoja näemme heti lauantaina 1.1. klo 15 sekä tiistaina 4.1. klo 9 aamulla.

Mittava prosessi lähestyy loppuaan. Alkuperäinen tavoite – saada neljä osaa tuotetuksi vuoden 2021 aikana – näyttäisi toteutuvan. Vuoden 2022 osalta kerrottakoon, että Elinkelpoisuusviraston toimintaan Ilomantsissa saatetaan vielä palata, tai sitten ei. Ilomantsissa ei voi koskaan olla varma mitä tapahtuu, tai mitä ei tapahdu. Se on Pogosta.

Voimme paljastaa tässä vaiheessa, että Rytkösen, keinoälyagentti A.I.A.:n ja Ainon yhteistoiminta nousee viimeisessä jaksossa tasolle, joka kenties vaatii jatkokäsittelyä. Saattaa myös olla, että tarkastaja Rytkösestä muodostuu pysyvämpi osa Pogostan katukuvaa. Näitä miettiessä ja odotellessa kohti vuodenvaihdetta ja Pogostan neljättä jaksoa!

Viimeisessä jaksossa Rytkönen sananmukaisesti mittailee maisemia, esimerkiksi kuvan tietämillä eli Patvinsuolla, joka on eteläisen Suomen suurimman kansallispuiston suoalue Ilomantsin ja Lieksan rajalla. Näihin näkymiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *