Kalevalan kiitorata

Ihmetellä pitää, ettei suuressa naapurivallassa herätty epäilemään suureellisen pääkadun merkitystä vielä silloinkaan, kun kaikki rakennukset sijoitettiin kauas kadun viereltä – vaikka nelikaistainen kiitorata oli jo itsessään lähes viisitoista metriä leveä, siihen molemmin puolin liitetyt kevyenliikenteen väylät nostivat vapaan leveyden 22:n metrin kokonaismittaan. Tällaisia katuja ei ole edes Helsingissä.

Niinhän siinä kävi, 40-luvun sotaretki Neuvosto-Karjalaan iski hieman näpeille. Onneksi Suomen napa-alueella ( tai lanteilla, tai pakaran tietämillä jos kuka tykkää ) muutamat Suomen armeijan osastot suhtautuivat korpisotaan antaumuksella, joka rauhanteon jälkeen aiheutti rajanvetoon melkoisen itäsuuntaisen koukkauksen. Taistelutantereet jäivät Suomen puolelle rajaa, Suomelle jäi pitkä itään kurottuva nokka, Ilomantsi.

Viisikymmenluvulla Suomen kohtaloa pohdiskeltiin vielä melko pitkälti puolustuksellisista näkökulmista. Pelättiin – hyvästä syystä – uutta sotatilaa, tai miehitystä. Tähän pelkoon ei ollut mahdollista vastata kovin julkeasti pommia ja tankkia hankkimalla, mutta varautua piti, siihen pahimpaan.

Olisipa ollut yllättävää, jos silloinen Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri F.O. Seeve, ei olisi kutsunut eduskunnan puhemies V.J. Sukselaista ja sisäministeriä, Maalaisliiton Pakkasta, Raaseporiin huvilalleen saunomaan ja keskustelemaan Ilmavoimien erikoistilanteesta. Mutta kutsui, ja herrat keskustelivat. Myöhemmin palaverit jatkuivat sisäministeriksi vaihtuneen Paloveden liittyessä mukaan.

Mistä Raaseporin rantasaunalla puhuttiin? Herrat jakoivat huolensa ja etenkin kenraalimajuri Seeven huolen Suomen puolustusvoimien heikosta kyvystä ennakoiviin iskuihin, joiden suorittamiseen tarvittiin jo tuolloisen militaristisen tietouden mukaisesti; jos esimerkiksi Puna-Armeija olisi mobilisoinut panssarirykmenttinsä Suomen rajalle, olisi niiden pysäyttämiseksi toivottoman hidasta kärrätä pitkän kantaman tykistöä jostain salaisista kallioluolista, syvltä metsien kätköistä. Ei, tarvittiin nopeutta ja etulyöntiasemaa – salaista sillanpäätä syvälle itään.

Tiedettiin ettei silloisessa maailmantilanteessa ollut juuri mahdollisuuksia panostaa sotilaskenttien perustamiseen itärajan tuntumaan. Tiedettiin myös, että jo käytössä olevien kenttien suruton tuhoaminen olisi maahantunkeutujalle ollut ensimmäisten toimenpiteiden joukossa, vieläpä helpoimmasta päästä. Maailmalla oltiin siirtymässä suihkuhävittäjien aikakauteen, Suomikin oli luopumassa sotien jälkeisen ajan Messerschmit-kalustostaan.

Raaseporin saunalta lähteneet salaiset neuvottelut toivat yhden ratkaisun tuohon kriittiseen ongelmaan – rakennettaisiin salainen varakenttä tulevaisuuden Fouga Magister-suihkuhävittäjille, ja muulle lentokalustolle, niin syvälle itään kuin mahdollista. Salaiset hankkeet etenivät aluepoliittisiksi suunnitelmiksi niin vaivihkaa, ettei edes yötäpäivää hereillä päivystänyt Suojelupoliisi keksinyt epäillä piskuiseen Ilomantsiin sijoittuvaa eriskummallista rakennushanketta.

Maalaisliiton sisäministereiden myötävaikutuksella paukautettiin rakentaa vaatimattomaan maalaiskauppalaan toista kilometriä pitkä, suoraan itään osoittava nelikaistainen viivasuora pääkatu. Sivuseikka, että katu rakennettiin suon päälle. Myös asfaltointi toimitettiin pikimmiten. Ihmetellä pitää, ettei suuressa naapurivallassa herätty epäilemään suureellisen pääkadun merkitystä vielä silloinkaan, kun kaikki rakennukset sijoitettiin kauas kadun viereltä – vaikka nelikaistainen kiitorata oli jo itsessään lähes viisitoista metriä leveä, siihen molemmin puolin liitetyt kevyenliikenteen väylät nostivat vapaan leveyden 22:n metrin kokonaismittaan. Tällaisia katuja ei ole edes Helsingissä.

Vuosikymmenten mittaan Kalevalan”tien” kiitorata menetti alkuperäisen merkityksensä. Katu remontoitiin kaksikaistaiseksi, viherkaistoille molemmin puolin istutettiin puita. Hyökkäävän vihollisdivisioonan niskaan ulottuvaa ilmaiskua tukeva välilasku- tai hyökkäyskiitorata, muuttui tarpeettomaksi lentokaluston kehittyessä, sekä YYA:n syventyessä.

Jäljellä ei nykyään olekaan kuin muisto. Ja ehkä jokunen sairaalloinen, toteutumaton haave – nähdä kuinka hävittäjälaivueet rullaisivat Kirkkotielle rakennetulta suoja-alueelta, kiihdyttäisivät moottoripolkupyörän huippunopeuksille jo lähestyessään Kalevalantien läntistä päätä, täräyttäisivät jälkipolttimet täyteen jyrinään heti suoran tavoitettuaan ja sinkoutuisivat kohti itäistä taivasta, kantaen mukanaan konetykkejä ja maksimaalista ilmapommilastia…

…toinen tieto?

Jotkut ovat tosin väittäneet, että Kalevalantien kiitoradan menneisyys on tätä esitettyä, varsin todennäköistä ja osin todistettuakin teoriaa mutkikkaampi.

On mahdollista, että kenraalimajuri Seeve ei koskaan herännytkään huikeaan ilmapuolustukselliseen valaistumiseen, kesken Marskin ryypyllä syvennettyjä aselajipäällikön uniaan, Raaseporin rantahuvilan kulmahuoneessa. Ei, väitetään että ajatus oliskin lähtöisin kenraali Stykovin jo harmaantuneesta kallosta, ei Raaseporista vaan pikemminkin Karjalan Neuvostotasavallan lähes vainoharhaisesta sotilasjohdosta.

Nato laahusti lähemmäs ja lähemmäs hitaasti toisesta maailmansodasta toipuvaa Neuvostoliittoa. Sotilaskumppanuus oli jo haudattu, kilpavasrustelu kuumenemassa hullunjuoksun tasolle. Kuten Suomen Ilmavoimien komentajaa, Karjalan puolustajaakin arvelutti pahasti modernisoituva sodankäynti huippuunsa virittyvine ilma-aseineen. Jotain olisi saatava tehdyksi, konfliktin sattuessa kohdalle olisi myöhäistä.

Eräät aikalaiskertomukset vihjaavat, että 50-luvun lopun maan tapaan kuuluvia neuvosto”liikemiesten” saunottamisia tapahtui sellaisella kaavalla, jossa primus motor olisi ollut kenraali Stykov ja hänen esikuntansa, sekä kohteina samat herrasmiehet Suomen puolella – puhemies Sukselainen ja sisäministerit Pakkanen ja Palovesi, ja tietenkin lukuisia muita napamiehiä alkaen Helsingin herroista ja päätyen Ilomantsin kunnanvaltuustoon. Tarkoitusperä oli sama, saada suhnattua Ilomantsiin kilometrin mittainen, kaksikymmentä metriä leveä, luotisuora asfaltoitu katu. Pelkästään maalaiskauppalan oletettavasti vilkastuvaa elinkeinoelämää palvelemaan, tietysti.

Väitetään, että nykyisen Karjalan Tasavallan asevoimien esikuntamuseossa on edelleen paperille laadittuna Stykovin seikkaperäinen Kalevalantien kiitoradan käyttöönottosuunnitelma, joka olisi toteutettu pikaisesti konfliktitilanteen sattuessa. Laskuvarjojoukkojen maahanlaskukomppania olisi ottanut Ilomantsin keskustan haltuun, räjäyttänyt nurin kiitoradan pohjoispuoliset valotolpat, katkaissut liikenteen ja jäänyt odottamaan Puna-armeijan ilmavoimien saapumista. Tästä läntisestä sillanpääasemasta käsin kenraali Stykov olisi kyennyt ilmapuolustamaan Leningradin aluetta, ennakoiden Naton ovelaa Suomen ilmatilan hyväksikäyttöä matkalla Pohjois-Norjasta Leningradin alueelle.